Kun koko maailma on yhtäkkii et I FEEL YOU

Tää mitä maailma käy läpi on samalla aika mahtavaa ja joiltain osin kamalaa, mutta myös surkuhupaisa tilanne mun näkökulmasta.

Nimittäin, kun oot sairastanut leukemian ja käynyt läpi kantasolusiirron, on hygienia-asiat, eristysasiat, toisin sanoen virusten välttelyasiat tulleet ERITTÄIN tutuksi. Tässä on eletty jo pitkään elämää (n. 10 kk), jossa käsien pesu ja desinfiointi on niin perus, että se on joskus ollut kertakaikkisen ärsyttävää ja oon vaan toivonut että voispa vaan nuolla kirjaimellisesti näppejä ja olla välittmättä, eikä koko ajan miettiä että altistuikohan mun peukalo nyt jollekkin norolle, kun hipasin tuota kauppakeskuksen lähmäistä ovenkahvaa vahingossa. Tavoitteena on siis ollut jo pitkään alentuneen immuniteetin takia välttää kaikenlaisia ympäröiviä tauteja, koska jos kuume nousee yli 38:saan tai tulee vaikka ripuli, se on reissu sairaalaan. Ja sinne mä en mielelläni enää halua.

IKÄVÄ YSTÄVIÄ

Ennen koronaa jo katsoin julkisilla paikoilla tarkkaan mihin kosken ja mihin en, välttelin esim. ratikassa ottamasta kiinni tangoista ja kun kävin kaupassa, laitoin usein käsidesiä sen jälkeen ja ajattelin, että toi kassa varmaan aattelee et oon joku sekopää hygieniafriikki (ehkä musta onkin vähän tullut semmonen pakon edessä). Samaten kuljin usein täysissä junissa Lahdesta Helsinkiin lääkärin vastaanotolle se kuuluisa maski naamassa. Junassa aina mietin, että mitähän ihmiset musta ajattelee kun rikon jotain sosiaalista pukeutumiskoodia ja vaikutan siltä että olisin teleportannut itseni tähän jostain Hong Kongin metrosta. 

IKÄVÄ MUKAVIA KAHVILAHETKIÄ

Ja nyt. Universumi päätti olla silleen: Sini sä tiiät jo mitä tää karanteenielämä on, mutta katoppa ympärille kun koko maailma alkaa pestä käsiä ja käyttämään maskeja ja välttelemään virusta. Just kuten sä viimeiset kymmenen kuukautta! 

Ja mä oon tässä katsellut ja miettinyt vaan, että öö, onko tämä edes todellista. Että nyt kaikki tietää miltä leukemia- tai kantasolupotilaasta tuntuu, kun ei saa edes halata ystävää, koska pelottaa että saan siltä jonkun taudin kun vastustuskyky lähentelee nollaa. 

IKÄVÄ YSTÄVIEN HALEJA

Kantasolusiirrossa neljän viikon aikana oli hurjaa, kun juuri kukaan ei koskenut suhun, koska vastustuskyky oli nollassa. Sen ihmiskosketuksen tärkeyden tajusi heti, jos hoitaja laskikin käden olkapäälle, koska se kosketus tuntu yhtäkkiä satakertaselta aistimukselta. Kun vihdoin pääsin kotiin ja neljän viikon jälkeen äiti vaan silitti ja halasi, tajusin niin syvällisesti sen, miten tärkeää kosketus on, koska räjähdin täysillä itkemään sen voimasta, koska kukaan ei ollut koskenut mua kuukauteen. Kosketus on niiiiiiiin tärkeetä. Ja tää kevät 2020 on kurjaa yksinasuvien kannalta, koska ne ei saa silityksiä ja haleja. Sydäntä särkevää on myös miettiä niitä kaikkia yksinäisiä vanhuksia ja vanhainkodissa makailevia ihmisiä, jotka mahdollisesti on ilman läheisyyttä. Ja olleet jo pitkään. Mutta ehkä tän jälkeen taas koko maailma osaa arvostaa fyysistä läheisyyttä ja sen tärkeyttä hurjasti enemmän. Ja ehkä ne vanhuksetkin aletaan ottaa tosissaan huomioon niille kuuluvalla arvostuksella. Ehkä korona tekee meistä kaikista halailijoita ja vanhusten ystäviä. 🙂

Nää korona-ajan hygienia ja eristysasiat on tottumiskysymyksiä, mutta kaikki varmaan samaistuu siihen, että ilman näitä säännöksiä elämä olis ehkä vähän kivempaa ja rennompaa. Korona on tietty vienyt hommat aika äärimmileen, ja oon itsekin ollut vielä entistä tarkempi kaupassa ja ovenkahvojen kanssa, kuin yleensä. En oo kuitenkaan ollut kantasolusiirron jälkeen täysin eristyksissä, vaan alkuvuodesta näin ystäviä, ja me halattiin, jos oli varmuus että terveitä ollaan. Mutta nyt!! Voi jospa korona osais kertoa mahdollisesta läsnäolostaan, ja vois olla varma ettei kaverilla ole mitään koronaviirusta, mutta kun ei. Katala pieni luonnonoikku, joka pitkällä tähtäimellä varmaan on suuri siunaus, mutta just nyt mun kärsivällisyys alkaa rakoilla ja haluaisin jo olla ystävien kanssa.. Me sosiaaliset olennot kuitenkin tarvitaan ihmisiä ympärille, vaikka energiat tuliskin luurin läpi facetimessa. Unelmoin niin paljon ystävieni halimisesta, läsnäolosta ja ihan vaan samassa tilassa olemisesta. Ja kyllä se päivä tuleekin, mutta kun itse on riskiryhmää, ja en tiedä ollenkaan millä tavalla mun keho reagoi yhtään mihinkään viruksiin tällä hetkellä, on mun parempi sisäisen rauhan vuoksi olla vielä eristyksissä niin kauan kun se hyvältä tuntuu. Kantasolusiirtopotilailla nimittäin sanotaan vastustuskyvyn normalisoituvan noin vuodessa, ja mä oon vasta viiden kuukauden kohdalla siirrosta. Ja mulla menee tuota kortisonia lääkkeenä, joka entisestään alentaa immuniteettia. Elikkä käsienpesu, kipeiden (ja kaikkien) välttely sekä muut tarkat hygieniatoimet jatkuu. Kaiken lisäks en saa matkustaa vuoteen siirrosta ulkomaille, mutta näyttää vähän siltä että ei se tuu olee kauheen helppoa muillekkaan tänä vuonna. Lol. Seuratkaa vaan perässä.

Kärsivällisyyskoulussa ollaan, mutta täytyy sanoa että vähän naurattaa ja myös lohduttaa, kun samaa koulua käy nyt koko maailma.

NOooo EI TÄSSÄ NYT SITTEN MUUTA KU HV elikkäs hyvää vappua kaikille!!!! <3

2 Comments

  • Maire Tirkkonen

    Hei Sini,
    seuraan sinua blogissasi, kun ollaan molemmat eristyksessä koronan tähden. Sinulla syöpä kantasolusiirtoineen sulki sinut jo virtuaalimaailmaan yhteydenpidossa. Oma sairastumiseni ei vaatinut eristystä, mutta leikkauksen jälken olin avun tarpeessa, kun en jaksanut mitään. Sinulla on laaja ystäväpiiri, joka odottaa parantumistasi.
    5 -kymppisenä totesin, että syöpä on ihmissuhdesairaus. Tämän havainnon tein vanhempieni omaishoitajana. Isä toipui syöpäleikkauksesta 83 -vuotiaana. Jatkoi srk:n palvelupäivässä käyntiä, kukaan ei tullut samaan pöytään istumaan. Poislähtiessä hän huomasi seisovansa yksin pihamaalla, kukaan ei halunnut kulkea samaa matkaa hänen kanssaan. Naapurit odottivat hänen kuolemaansa. Tämä suhdesairaus paranee asennemuutoksella, kun sairastuneiden määrä lisääntyy.
    Me selviämme tästä ja sinulla on elämä edessä, minullakin vielä vuosia, joiden lukumäärää en tiedä.
    Kiitos niistä tapaamisista puistossa ja teillä kotona. Ne olivat juhlahetkiä minulle.
    Kulkekoon voima kanssasi!
    Rakkaudella Maire

    • Sini Anneli

      Kiitos Maire viestistä, ja pahoittelut hitaasta vastauksesta. En ole nyt ollut blogin äärellä kun on ollut monenlaista muuta tekemistä. Ikävä kuulla että isäsi on tuolla tavalla yksin jätetty syöpänsä johdosta. Kaikilla tilanteet ovat niin erilaisia, mulla on ollut onni kun on ollut valtava määrä ihania ihmisiä ympärillä, vaikka onkin täytynyt pöpöjen välttämisen takia pysytellä myös hieman kauempana ihmisistä jo viime kesästä saakka. Paljon on hyvää edessä, meillä molemmilla. Toivottavasti aika on kulunut leppoisasti ja valoisalla mielellä, vaikka maailmassa tapahtuu kummia! Voimaa ja valoa,
      -Sini

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *