Kaunis kohtaaminen Petit St Louisessa

Kirjoitettu 4.3.2020

Tiedättekö sitä fiilistä, kun koet aidosti lämpimän ilahduttavan kohtaamisen jonkun aivan ihanan tuntemattoman ihmisen kanssa, ja vähän melkein alkaa itkettää ilosta?

Petit St Louisen Heidi antoi mulle sellaisen kohtaamisen. Olin päättänyt, että nyt haluan löytää jonkun kivan tuoksun itselleni, kun en omista mitään tuoksua ja olis tosi kiva haista hyvälle. Olin käyny nuuhkimassa muutaman kerran yhtä luonnonkosmetiikan hajuvettä sokkarilla ja itseasiassa matkalla ostamaan sitä. Lahden Rautatienkadulla sijaitsee ehkä Lahden söpöin putiikki, Petit St Louise, ja tiesin että ne myy hajuvesiä, ja päätin että käynpä kuitenkin tsekkaamassa siellä jos löytyiskin jotain kiinnostavaa. 

No. Heidi siellä otti mut iloisesti vastaan ja kysyi että haluisinko pienen esittelyn Byredon tuotteista ja mulla oli siinä sitten hyvästi aikaa joten totta kai halusin. Olin just muutama päivää sitten päässyt viikon sairaalaressulta, jonka aikana mulla alkoi supervahva kortisonilääkitys, mikä heikentää lihasvoimia. Kerroin Heidille, että hei mulla on vähän heikot voimat nytten, voisinko istua penkille ja sit mä istuin ja istuinkin sitten ehkä 45 minuuttia iloisena, kun mentiin läpi mua kutkuttava tuoksupolku (kukkasista pidän) ja se oli jännittävää! 

Koko homman lomassa Heidi huomasi mun käsissä olevat kanyylien jäljet ja me alettiin juttelemaan siitä että miks olin just sairaalassa ja mikäs tää mun tilanne on. Että oon sairastanut leukemian ja blaablaablaaa. Sitten Heidi kertoi, että hänellä on ollut myös syöpä, rintasyöpä, seitsemän vuotta sitten. Mä olin ihan et ooho oikeesti, ja siitähän me sitten alettiin jauhaa ja jakaa kokemuksia. Me puhuttiin tukan lähtemisestä (tää on syöpäläisten vakkaripuheenaihe, “miten ja minkä värisenä se sun tukka sit kasvo??”), mutta myös muista hassuista jutuista mitä syöpiin kuuluu. Mä en saa kantasolusiirron takia koskea vuoteen esimerkiks multaan, ja perunat tulee pestä käsineet kädessä. Heidi kerto, että hänen syöpä meni jotenkin imusolmukkeisiin niin, että hän ei saa koko loppuelämään koskea multaan, ja perunat siis pestään hanskat kädessä! En ees tiennyt, että noin voi olla. Aika hurjaa, mutta eipä se nyt maailman suurin juttu ole, jos elämää saa elää muuten aika normaalisti. Jotenkin kaikista söpöin hetki oli se, kun Heidi kysy multa siitä tukan kasvusta, ja vilautin peruukin alta että sieltä se tulloo pikkuhiljaa. 🙂 Olin ihan että ha, näytinkö just myyjälle et mulla on peruukki ja että mitä siellä alla näkyy. En oikeesti unoha hetkeä tota varmaan ikinä, se oli hassua ja odottamatonta. 

Puhuttiin myös paljon siitä, miten tuoksut on tärkeitä jotenkin elämän kokonaisvaltaisuuden ja eri aikakausien kannalta. Mulla oli alkamassa elämässä uusi kausi, aika jälkeen kantasolusiirron, ja totta kai joku uusi tuoksu voisi olla tärkeä sinä aikana. Tuoksumuistot on muutenkin ihmeellisiä ja tärkeitä, ja kohottaahan hyvä tuoksu, on se sitte pulla tai hajuvesi, mieltä. Ja mikä myös on jännittävää, että esimerkiks lääkkeet voi vaikuttaa siihen, miltä hajuvesi lopulta tuoksuu iholla. Sanoin, että okei, mulla menee varmaan kymmentä lääkettä nytten, et tuoksuukohan nää tuoksut sit ihan erilaiselta kun lääkkeet vähenee. Ehkä, mutta tuskin nyt niin radikaalisti. 

Ja niin siinä sit kävi, että ihastuin täysin yhteen tuoksuun. Bal d’Afrique, afrikkalainen tanssi. Se jäi mun ranteeseen ja nuuhkuttelin sitä loppupäivän. Ja menin muutaman päivän päästä laittamaan sitä taas käteen, ja nuuhkin ja totesin, että joo, tää kyl toimii mun iholla. Äiti approovas myös. Ensimmäinen kerta mun elämässä, kun tuntuu siltä että nyt vihdoinkin 25-vuoden iässä löysin sen the tuoksun mitä oon oikeasti ettinyt tuloksetta. 

Ihan siis valtavin suositus Petit St Louisille JA SEN ASIAKASPALVELULLE, JOKA ON EHKÄ PARASTA SUOMESSA. Ne myy myös Diptuqyen tuoksuja, jotka on tosi hyviä sekä laadukkaita, kuten Byredo. Ja ihania tuoksukynttilöitä, kivoja vaatteita ja Kusmi-teetä. Vähän semmosia luksustuotteita, mitä ite en yleensä oikeen ostele, kun oon kirpparirotta ja köyhä opiskelija. Mutta Bal d’Afrique oli vähän semmonen pakkoinvestointi… koska no, koko tämä tarina, tuoksujen luoma kokonaisvaltaisuus ja kaunis kohtaaminen. Ja se oli hyvä investointi se.

 

PS. Kävin toissapäivänä moikkaamassa Heidiä jälleen ja ottamassa kuvia liikkeestä, ja olipa kiva taas jutella. Hän näytti mulle kuvia oman tukkansa kasvusta syövän jälkeen ja on kyllä kiinnostavaa nähdä millanen tukka oma on jo vaikka jouluna! Oisko vähän siistit semmoset villit kikkarat? Ja minkä väriset ne sit tulee olemaan, koska en oo varma vaaleneeko tämä mun tukka tästä nykyisestä rusehtavan punertavasta tilastaan. Tukan värin ja laadun muuttuminen sytostaattien jälkeen, ja myös lääkkeiden takia, on kyllä kans yks outo homma, mutta tavallaan aika mageeta saada ainakin joskin aikaa ihan uusia hiustyylikokemuksia, vaikka todellisuudessa haaveilenkin vaaleesta polkkatukasta.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *